Minä ja tietysti mamikin haluamme muistuttaa koirien emäntiä ja isäniä noista koira-aitauksen säännöistä. Tänään kun olimme Puuvallilassa koirapuistossa isojen puolella, niin yksi poikakoira hyökkyytti minua aikalailla. Ei se ollut minun syytäni, eikä mamin! Sen poikakoiran isäntä nimittääin heitteli palloa koiralleen. Kun minä nuorena ja innostuneena halusin mukaan leikkiin, niin tämä poikakoirapa kävi hampaillaan kiinni kaulaani. Säikähdin hirveästi! Ulvoin!
Me lähdimme mamin kanssa pienten puolelle. Siellä oli todella kivaa ja mukavia kavereita. Aluksi minua pelotti, kuitenkin unohdin melkein heti, että minua oli kohdeltu kaltoin. Eniten juoksin ja telmin Lennartin kanssa. Lennart on nelivuotias poika Virosta, mutta eipä hän taida sieltä paljoakaan muistaa, kun on tullut Suomeen jo kuuden viikon ikäisenä.
Lennartin isäntäkin paijasi minua lohdutukseksi kun olin joutunut kokemaan niin kovaa kohtelua
Tässä me leikimme Lennartin kanssa Puuvallilan koirapuistossa. Vauhti oli todella kova. Välillä Lennart innostui vähän liikaa. Onneksi Lennartin isäntä tuli vähän "toppuutelemaan" nuorta miestä.
Oli kiva ulkoilla kun aurinko paistoi! Mami on alkanutkin jo vähän ärtymään ainaisesta sateesta.