Mutka matkassa

Tässä kuvassa poseeraan Mutkan kanssa!

Viime lauantaina kävimme Kivinokassa. Siellä oli Kivinokkalaisten kesäpäivät, juhlllaisuuksia ja puhujia, mm. Lauri Tarasti.

Kivinokassa on myös joka kesäinen ympäristötaidenäyttely. Nyt olen sitten käynyt ensimäisessä näyttelyssäni. Ympäristötaide on kivaa, koska se on luonnossa.

Kiinostavinta siellä Kivinokassa oli Mutka. Suurin koira mitä olen eläissäni nähnyt. Mamikin ihmetteli Mutkan kokoa, vaikka mami on tottunut aika isoihin koiriin. Mutka on jo kolme vuotta, niin ettei se kauheasti hallunut enään telmiä. Yritin minä kuitenkin saada Mutka-Poikaa leikkiin mukaan!

Voi HELSINKI sentään!

Viimeviikolla tulimme mamin kanssa Helsinkiin. Pääsimme enon auton kyydissä. Pitkä matkahan se oli, mutta nukuin välillä, ja sitten katselin maisemia.

Tiesinhän minä jo Iisvedellä muuttavani pääkaupunkiin, mutta en ollut aivan varma mitä se tarkoittaa. Nyt asun kerrostalossa, ja mami haluaa viedä minut hissillä, ettei vain tassu luistaisi liukkaissa portaissa. Meillä on parveke! Olohuoneessa on pehmeä rahi, jolta näkee kolmosen "vanhalle päättärille". Otin sen heti omakseni, ja aloin seurata liikennettä. Vilkasta on Helsingissä!

Olen käynyt kaupungillakin jo ainakin kolme kertaa. Kivaa on ollut. Ihmiset ovat ystävällisiä ja jututtavat minua. Ilmeisesti olen suloinen pentu! Ja kauniin värinen. En olisi arvannutkaan että maailassa on näin paljon ihmisiä. yritän kuitenkin moikata jokaista vastaan tulijaa, mami tosin yrittää estellä minua.

Kaupungille mennää nraitiovaunulla ja siellä voidaan käydä kahvilassakin. Olen jo saanut maistaa pikkuisen fetapasteijaa Forumin Kukkotorin terassilla.

Toisspäivänä menomatkalla kokeilimme korkealattiaiseen raitiovaunuun nousemista. Hyvinhän se meni!





Kävimmea asioimassa Hakaniemessä. Mami kävi jossain ihmisten asioilla, mutta sitten menimme lemmikkieläintarvikeliikkeeseen, josta mami osti minulle sellaisen renkaann mallisen puruluun. Puruluita kuluu niin paljon, kun minulla on vielä nämä maitohampaat. Mami tosin odottelee hartaasti minulle rautahampaita. Kai ne sitten olisivat paremmat.

Eläintarvikeliikkeessä tapasin mukavan pojan, Masin. Masi on minua puoli kuukautta nuorempi.

Kuvan alalaidassa me painitaan Masi-Mastifin kanssa. Kiva tavata välillä ikätovereita, jotka ovat samaa kokoluokkaa.

Ihmeellistä miten paljon täällä Helsingissä on koiria, ja monen näköisiä.

Tässä minä pieni ropellikorvakoira istun ja matkustan raitiovaunulla numero 9 Hakaniemestä Alppilaan.

Ehkä minä en saisi olla penkillä, mutta se on mukavampaa kuin lattialla.

Koirapuistossa

Viime lauantaina iltapäivällä olin käymässä koirapuistossa Tuirassa. Ensin menimme isojen puolelle, mutta kun pienten puolelle tuli minua kuukauden vanhempi terrierpoika, niin päätimme siirtyä sinne.
Ensin minua vähän jännitti, mutta sitten huomasin Alfin aivan mukavaksi poikakoiraksi. Hän nyt on vähän pieni, mutta terrirrit ovat sisukkaita, että kai se koon puuteetn korva. Annoin ihan tahallani päästää Alfin yläpuolelle painittaessa, pojat kun ovat vähän turhamaisia.

Kävi siellä yksi Hugokin naisensa kanssa. Olivat pieniä villakoiria, Hugo tummanharmaa ja nainen valkoinen. Olin muka pelkäävinäni Hugoa, ettei se nainen pääsisi sanomaan mitään.

Mittakaava asiaa

Mami oli hukannut mittakaavapullonsa. Mutta nyt se löytyi!

Tässä minä olen pullon kanssa 15. elokuuta 2008. Onnistuin tosin kaatamaan pullon.

Valkeisjärvellä

Tänään pääsin käymään Valkeisjärvellä. Se on sellainen paikka, missä on kesämökki. Silloin kun mami oli lapsi, niin he olivat siellä kesäisin, etupäässä pappansa - äidinisän - kanssa. Silloin siellä saatettiin olla yötäkin, nykyisin pistäydytään vain päiväsaikaan.

Mami kertoi, että ennen papan rannassa oli pitkä ja komea laituri - möljä niin kuin pappa sanoi - jonka kaide ol maalattu punaiseksi. Punainen kaide näkyi hienosti vastarannalle asti.

Nyt siellä ei enää ole omaa laituria, joten mami päätti, että me kokeilemme naapurin laituria. Sitten mami käveli laituria pitkin, ja minä perässä. Minäpä päätin ohittaa mamin. Mutta en arvannut laituria ihan niin kapeaksi, ja putosin järveen. Yritin kiivetä takaisn laiturille, järvivesi ei ole mielestäni miellyttävää. Laituri oli kuitenkin liian korkea. Silti yritin kavuta takaisin laiturille. Mamin mielestä minun olisi pitänyt luovuttaa ja kahlata rantaan. En suostunut. Mami joutui käärimään housun lahkeensa ja tulemaan järveen, pyyläämään minua. Pääsin laiturille! Mami itse kahlasi rantaan; olisi muka voinut kaatua laiturille kiivetessän. Nyt meiltä on mamin kanssa ainakin osittain talviturkki heitetty ihan luonnon vedessä.

Onneksi minä en kuitenkaan pudonnut enon veneestä!

Eihän se olisi ollut mahdollistakaan :-).

Niin enon vene on ollut tuossa rannalla ylösalaisin käännettynä jo varsin pitkän aikaa. Niin ainakin luulen, kun lasikuitu on saanut päälleen pehmoisen sammalpinnan.

Kolmas pentukerho ja nelosrokotus

Olimme mamin kanssa taas pentukerhossa. Kolmas kerta onkin viimeinen pentukerho, ja silloin annetaan myös nelosrokotus. Jotkut pennut saivat myös rabieksen, mutta mami ei haluunnut ottaa sitä minulle vielä. Haemme sen sitten myöhemmin Helsingissä.

Ensimmäisellä keralla en oikein uskaltanut tulla penkin alta ollenkaan leikkimään. Toisella kerralla jo vähän tutustuin muihin, mutta pysyttelin kuitenkn seinän vierustoilla tai penkkien lähettyvillä, jotta pääsisi pian turvaan. Olin minä vieläkin penkin alla, mutta uskallinpas käydä ihan keskilattiallakin.

Tällä kertaa siellä oli uusina kavareina Belgian- ja Austraalianpaimenkoirapojat. Se belgialainen oli komea, aussi puolestaa melkoisen pörröinen, vähän selaista "jätkätyyppiä". Mutta molemmille annoin kyytiä, kun pyrkivät tutkimaan hännän alusta. En minä ole sellainen tyttö...

Tämän pienen mustan labbistytön kanssa meillä oli niin hirveän hauskaa, että nauroime melkein ääneen. Labbistyttö oli suurista koirista pienin ja minä suurin, mutta äänen voimakkuus ei korreloinut fyysiseen kokoon.