maanantai 18. helmikuuta 2013
lauantai 16. helmikuuta 2013
Jälleen kerran junassa oli hauska matkustaa
Taas kerran oli suuren koiran paikka myyty tällaiselle jätille. |
Onhan tämä käytävällä matkustaminenkin ihan kivaa. |
Varsinkin nyt, kun mamin takana istuvalla miehellä on mukanaan jotain hirveän mielenkiintoista. Aivan ihanaa! Tästä on otettava selvää. |
Tämä ihanuus on kuulemma persialaiskissa :-) |
Tässä matkustankin loppumatkan ihailemassa persialaista kissaa. Eipä olisi uskonut, että kissa voi olla noin ihana. |
Joulun viettoa
Olen näköjän saanut joululahjan. Oikein tällaisessa kuusikuvioisessa lahjakassissa. Pitääpä avata ! Vähän kuitenkin jännittää. |
PÖH ! Apina, enhän minä enää mikään kakara ole. |
Tämä toinen paketti kuulostaa paremmalta. |
Ja muuten tuoksuu ja maistuukin paremmalta. Koira toivoo lahjaksi puruluita, eikä mitään söpöjä pehmoleluja. |
Joo! Hyvä lahja. |
Nyt levähdetään enne iltalenkkiä. Sitten nukkumaan. |
tiistai 12. helmikuuta 2013
Hei me jätit!
Oulussa Sienipuistossa meillä oli joulun alla muutaman kerran oikein suurten koirien kokous.
Elviksen kanssahan meillä on vakio treffit, mutta nyt Elsa ja Muskakin innostuivat tulemaan samaan aikaan. Elsa on keltanen digityttö. Nuori vielä noin vuoden ikäinen ja aikalailla siro (ainakin minuun verrattuna). Muskaa kaikki luulivat berhandilaiseksi, mutta Muskan emäntä korjasi, ettää kysymyksessä on Pyrenetin mastifi. Enpä muuten ole tainnutkaan eläissäni bernhardilaista tavata, vaikka täytän jo viisi vuotta ensi huhtikuussa.
Sitten tuli vielä käymään yksi Nellakin, ihan sattumalta.

Täytyy vähän nuuhkaista Elsan pyllyä |
Elviksellä on vaaleansininen Hurtta-takki |
Laittoi se mami sitten minullekin takin kun tuli tarpeeksi kylmä. |
Muska ei tarvitse takkia, paksulla turkilla pärjisi vaikka Alpeilla. |
Sitten tuli vielä käymään yksi Nellakin, ihan sattumalta.
On se sitten kiva olla välillä suuressa seurassa :-)
Leenalla kylässä
Kun me olemme Oulussa, niin meillä on taana vierailla mamin tädillä Leenalla. Leena asuu Tuirassa kerrostalossa viidennessä kerroksessa.
Ihmiset joskus valittavat, etten muka istuisi pyydettäessä. No tarvitseeko sitä aina tehdä sitä mitä pyydetään. Osaan minä istua, ja todella kauniisti, kunhan vain saan alleni pähkinäpuusta valmistetun Ranskan rokokoosohvan. Ranskan rorkokoo kun mieesni sopii niin hyvin Tanskan dogille :)
Lähellä on aika iso ja kiva koirapuisto.
Rokokoosohvassa |
Makuuhuoneen ikkunasta tarkkailen naapuri talon pihaa ja Valtatien liikennettä. Jotakihan sielläkin aina tapahtuu. |
Sitten voi kellahtaa makuuhuoneen sohvalle. |
Pomo o kiva,vaikka yrittääkin aina pomottaa |
Tämän pienen kanssa vähän jänsktti aluksi |
Emman kanssa kaivoimme maasta upean puunjuuren |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)