Juokseva hanavesi on raikkainta!
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Ystävänpäivänä
Vietimme eilen mamin kanssa ystävänpäivää. Ajoimme raitiovaunulla keskustaan. Siellä menimme ensin Forumin Arnoldsille ja mami osti meille molemmille vaaleanpunaiset sydänmuffinsit. Minä vain en halunnut syödä omaani, kun siellä oli niin hirveän paljon ihmisiä ja ihan hirveä hälinä. Minä kun tarvitsen ruokarauhan! Mami suostui sitte syömään molemmat.
On minulla sitten uhrautuva mami!
Kävimme sitten Forumin Lindexissä katsomassa alushameita. Mamilla olisi ollut joku alennuskuponkikin ystävänpäivää varten. Mutta ei siellä ollut mamin mielestä sopivia. Minä kun en alushameista perusta vaikka olenki neiti.
Lindeksiltä lähdimme Stockmannille. Mami lupasi ostaa minulle jonkun uuden lelun ystävänpäivälahjaksi. Mami oli ajatellut vaikkapa punaista teddysydäntä.
Lindeksiltä lähdimme Stockmannille. Mami lupasi ostaa minulle jonkun uuden lelun ystävänpäivälahjaksi. Mami oli ajatellut vaikkapa punaista teddysydäntä.
Mami katseli muitakin leluja.
Sitten mami kuitenkin osti minulle sen lelun, johon ihastuin heti aluksi.
Sitten mami kuitenkin osti minulle sen lelun, johon ihastuin heti aluksi.
Sain tämän pörriäisen heti käyttööni, kun tulimme kotiin.
perjantai 10. helmikuuta 2012
Mamin kanssa asioilla
tiistai 7. helmikuuta 2012
Onnen ilta
Kun kuulin mamin sanovan puhelimeen, ettei se ovikoodi toimi enää seitsemän jälkeen, niin arvasin, että nyt on tulossa vieraita. Kivaa, joku tulee kylään!
Mami lähti alas ovelle, ja minähän olin heti mukana.
Ja kuka siellä olikaan oven takana. LATI ! Ajatella, että Lati tuli kylään.
Sitten me aluksi peuhattiin Latin kanssa olohuoneessa ja makuuhuoneessa. Kunnes päädyimme levätämään mami työhuoneeseen.
Olipas tosi kiva yllätys!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)