Perjantaina tulimme mamin kanssa Ouluun joulun viettoon - autolla - Eero-kaveri haki meidät Helsingistä. Olen kuulemma vielä pikkuisen liian pieni matkustamaan junalla noin pitkää matkaa.
Viikonloppu meni aivan vain lepäillessä. Kävimme toki mamin kanssa kävelyllä. Mami vei minut katsomaan Hintan kirkkoa, tosin vain ulkoapäin.
Täällä Oulussa on maa valkeana. Lumi tekee minut hirveän iloiseksi. Mamikin pitää lumesta, mutta tuntuu kuitenkin pelkäävän liukastumista jos minä alan aivan hirveästi hyppimään.
Pitää yrittää kulkea varovaisesti tuolla kävelyteillä. Se on vähän pitkästyttänyt minua.
Tänään koin jotain aivan ihanaa. Lähdimme Eero-Kaverin ja mamin kanssa autolla aivan uuteen suuntaan. Katselin hyvin tarkkaavaisena ikkunasta. Mutta en olisi ikinä osannut arvata minne pääsisin. Metsään!
Menimme käymään Mestäharjun tilalle. Kun pääsimme perille ja auto pysäytetiin, niin minulle ei laitettukaan hihnaa. Sain juosta aivan vapaasti, kuin koirapuistossa. Mutta tässä puistossa ei ollutkaan aitoja, ei tosin muita koiriakaan. Lähdimme kaikki kävelemään pitkin metsäautotietä. Joku oli ajanut siitä sellaisella traktorilla, jossa on ollut telat. Jäljet olivat melko mykyräiset, mutta sehän ei minua hidastanut. Lähdin juoksentelemaan metsään, pitkin ja poikin. Piti kuitenkin pitää huoli, että näköetäisyys mamiin säilyi, en halunnut , että mami eksyisi tällaisessa suuressa metsässä.
Siellä me kävelimme, tai minä siis juoksin ja loikin, sellaisen pienen lenkin. Näimme metsässä traktorinkin ja metstyömiehen. Aivan kiva metsätyömies, kehui minua komeaksi koiraksi. Eero-Kaveri jututti metsätyömiestä jonkun aikaa ja palasimme autolle.
Paluumatkalla päätin ottaa nokoset, eihän minun enää tarvinnut tarkkailla tietä, kun arvasin että olemme kotimatkalla.
Tässä ihailen metsämaisemia. Toivottavasti ensi viikolla tehdään uusi metsäretki.
