Keltainen jellona

Löysin huoneestani monta pehmolelutyynyä. Ihastuin heti keltaiseen leijonanmalliseen tyynyyn. Keltainen taitaa olla lempivärini. Tällä jellonatyynyllä on kiva ottaa päivätorkut!

Juhannuksen vietosta

Olipa tässä Juhannuskin. Keskikesän juhla. Suomalaisilla on tapana juhlia Juhannusta, jotkut juhlivat sitä rajustikin. Tämä minun herasväkeni ei juuri juhannusta juhlinut. Mitä nyt veivät lipun salkoon tuonne pihale, jäätävään tihkusateeseen. Mutta yksi perinne niillä kuitenkin vaikuttaa olevan: juhannus-l. makian juuston keittäminen. Punaiseksi heraksihan tuota keskeisemällä Pohjanmaalla kutsuvat.

Siihen tarvitaan suuri astiallinen lehmän maitoa. Lehmän maidon saamiseksi täytyy tuntea joku maanviljelijä, jolla on lehmiä. Kaupan maidosta ei tule niin hyvää makiaa juustoa. Sitten sitä seisotaaan hellan vieressä keittämässä ja hämmentämässä tunti kausia. Siinä ne vuorotellen hämmensivät.

Kun juusto oli valmistuntu niin heraa maisteltiin. Antoivat minullekin kuppiini. Ja sehän oli hyvää! Parasta mitä olen tähän mennessä maistanut, voittaa kirkkaasti asidofiliukset, geofilukset, kevyt viilit ja mitä niitä kaikkea onkaan.

kyllä minä näistä Juhannusperinteistä pidän, vaikka säässä ei ollut kehumista tänä vuonna.

Omassa kotona, vai olisiko se kodissa

Hyvin nukutti ensimmäisenäkin yönä. Mamikin ihmetteli, kun ei minulla ollut minkäänlaista koti-ikävää kasvattajalle. Mutta täällä omassa huoneessa oli jo valmiiksi niin tuttu tanskandogin tuoksu - keltainen poikakoira muuten - että en muistanut ollenkaan kaivata tuttuja hajuja.

Täällä kodissa, jossa me ny kesän asumme on suuri piha. Ja pihalla kasvaa kaikenlaisia ihania kasveja, ihan luononvaraisesti. Täältä löytyy sammalta ja vuoheputkea, omenapuu ja kirsikkapuita. Syreeni kukkii kauniisti, onneksi en ole allerginen. Tontin reunalla kasvaa kolme suurta kuusta, ja niidem juurilla on mahdottoman hyvä kuopimispaikka. Kaivan siinä aina kun pääsen sille puolelle pihaa. Uskaltaisimpa veikata, että siitä on kaivettu aikaisemminkin. Oikein muavaa irtomultaa.

Aluksi sain olla pihalla vapaana, mutta kun keksin mennä aidan alitsen tutkimaan naapurustoa, ei minun enää annettukaan juoksennella vapaana. Naapurissa kuuluu olvevan Voitto-koira, joka ei hyväksy vieraita. En ole vielä Voittoa tavannut. Kuluu olevan borderterrieri ja melko ärhäkkä. Ehkäpä Voittoa kannattaa vältellä.

Eero-Kaveri ajoi ruohikkoa sellaisella laitteella, josta lähti ääntäja jossa oli musta letku - sähköjohto. Kylläpäs minä innostuin siitä. Mutta silloin mami sanoi: "Lara ei saa koskea siihen hiustenkuivaajan!". En ollenkaan ymmärtänyt mitä tekemistä hiuksilla oli asian kansssa. Pian mami korjasikin virheensä ja sanoi laitetta ruohonleikkuriksi. No se kuullostaa paremmalta. Siitä mustast johdosta haluaisin kuitenkin vetää. Kun täällä muutenkin kaikkia johtoja piilotellaan. Mamikin on kiertänyt koko työpöytänsä joillakin maalauspohjilla ja kansiolla, työ pöydän takana kun olisi kuitenkin kaksi johtoa. Minä niin kaipaan johtotehtäviä.

Leikkikavereiksi noista kanssaeläjistäni ei ole! Kun ihan vain leikilläni otan nenän, ranteen tai nillkan suuhun vähän puraistakseni, niin heti kiljuvat ja yrittävät työntää suuhuni nahkaista puruluuta. Herkkä hipiäistä porukkaa. Onneksi olen saanut kumiporkkanan, joka vinkuu. Pitäähän leikkiessä ääntä lähteä ainakinleikkikaluista.

Matka uuteen kotiin

Lauantaina 14 päivä kuluvaa kuuta tuli emäntäni jo toisen kerran käymään kasvattajallani Iisvedellä. Tietysti ilahduin kun tapasin hänet toistamiseen. Minähän ilahdun aina kun tapaan ihmisiä. Mutta sitten mieleeni tuli ajatus: kaikki sisarukset ovat kadonneet! Nyt taitaa olla minun vuoroni. Tarkastelin tulevaa emäntääni hetken verran - saattaahan tuo olla kehityskelpoinen, ajattelin.

Emäntäni otti minut sylinsä ja päätin nuolaista häntä. Aivan vain osittaakseni, että suostun tutustumaan. Seuraavasi puraisin pienillä naskalihampaillani. Emäntäni nauroi, sitten kiljui ja sanoi, ettei saa purra mamia. Siitä tiesin, että tässä on oma ihmiseni, palvelijani ja seuraneitini. Itse hän kuvittelee olevansa muka joku koiran emäntä, mutta kyllä minä tiedän, kuka tässä huushollissa pitää valtaa.

Sisälle tuli aivan uusi ihminen - Eero-Kaveri - taitaa olla jotain biologista sukua emännälleni. Kasvattajani keitti kahvia! Siinä he sitten istuivat kahvipöydässä ja söivät mantelikakkua. Puhelivat niitä näitä, varmaan juoruilivat. Kuulin, että menisimme Ouluun.

Loputa pääsimme lähtemään kohti Oulua. Minut laitetiin autoon taakse, tavaratilaan. Mutta minähän en ole mikään tavara! Etupenkiin on päästävä, maksoi mitä maksoi. Määrätietoisesti tungin itseni etupenkien välistä emäntäni syliin, ja siinä istuinkin koko loppumatkan reilut 300 kilometriä. Eero-Kaveri ajoi autoa ja minä ajattelin nuolla emäntäni silmälasit aivan uuteen uskoon, jotta hän ymärtäisi leimautua minuun.

Matkalla pysähdyimme kaksi kertaa. Ensimäinen pysäkki oli "Matin ja Liisan pysäkki" Lapilahdella. Normaalioloisa se olisi rauhallnen ja viihtyisä levähdyspaikka, mutta nyt siellä olikin jotkut ihmeen sprinteri- tai printtikisat. Se liittyy autoiluun ja maksaa osllstujalle 35 euroa. No enhän minä sellaisiin osallistu - suostuin kuitenkin juomaan vähän vettä minulle tarkoitetusta pullosta. Eero-Kaveri ja emäntäni päättivät pysähtyä seuraavan kerran Vieremällä Ahokylän matkabaarissa. Siellä kun on niin hyvät munkit. Minäpä en sanonut siihen mitään. Vieremällä he sitten rupesivat tuskailemaan ja hätäilemään, kun ei Ahokylää alkanut kuulua. Epäilivät jopa, että koko kylä baareineen olisi siiretty Kiinaan. Tietäähän se nyt susikoirakin, että Ahokylä on Pyhännällä! Ahokylässä sitten pysähdyttiin munkkikahveille.

Munkeista minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta sekä omaksi että emäntäni säikähdykseksi kaulastani löytyi turkin seasta kaksi punkkia. Punkkien poistaminen on ikävää, kesäpuuhista ikävintä, kertoi emomme meille pennuille, kun me kakki olimme vielä yhdessä Iisvedellä. Miteen ihmeessä ne paksupyllyiset ötökät olivat päässeet kaulalleni. Onneksi niitä ei alettu poistamaan automatkan aikana. Rauha autossa säilyi!

Otin nokoset, ja tuotapikaa olimmekin Oulussa. Tulimme suoraan tänne Parkkisenkankaalle, jossa vietän kesät emäntäni kanssa. Heti autosta ulos päästyäni kuulin aivan kamalan haukkumisen. Ajattelin mennä takaisin autoon, mutta emäntäni sanoi sen olenvan vain naapurin Vilperi, joka olisi valmiina sotaan jos sitä ei pidettäisi kytkettynä pihallaan.

Tulimme sisälle ja nenäni avulla löysin heti mieluisan makuuhuoneen.

Olen Lara Croft

Virallinen kennelnimeni on Kozmic Blue´s Lara Croft. Kotioloissa minua kutsutaan vain Laraksi. Saattaahan olla, että saan ajan myötä useitakin lempinimiä, mutta vielä en ole saanut yhtään.

Olen syntynyt 7.4.2008 Iisvedellä. Iisvesi on osa Suonenjoen kaupunkia, siis Pohjois-Savoa. Kuulemani mukaan Iisvesi on kauan ennen syntymääni ollut sahateollisuuskeskus. Sinne uitetiin puutavara l. tukit, siellä niistä sitten tehtiin lautoja ja laudat kuljetetiin eteenpäin junalla. Siis en ole syntynyt missään syrjäkylässä, vaan oikein teollisuuskeskuksessa. Isompana minusta tulee varmasti hyvä city-koira.

Niin, jos jokuu ei vielä oivaltanut, niin minä olen tanskandoggi. Väriltäni olen sininen ja Kozmic Bluesin kasvatti (http://www.kozmicblueskennel.com/). Minula on neljä sisarusta; kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Emoni, siis biologinen äitini, on nimeltään Kozmic Blue's Funky Girl ja isäni on Saksassa. Hänen hienoa nimensä olikin aivan liian vaikea minulle. Joka tapauksessa, vanhemani eivät ole koskaan tavanneet ihan oikeasti. Nykytekniikka kun mahdollistaa niin monenlaisia kaukorakkaussuhteita.

Itse olen toistaiseksi osallistunut vain johtotehtäviin. Sähköjohdot ovat parhaita, kasvatajani kotona onnistuin katkaisemaan tietokoneen kaiuttimien johdon. Nykysellä emännälläni - siis mamilani - on käytössän läppäri ja langaton verkkoyhteys, se huolestuttaa minua.