Lauantaina 14 päivä kuluvaa kuuta tuli emäntäni jo toisen kerran käymään kasvattajallani Iisvedellä. Tietysti ilahduin kun tapasin hänet toistamiseen. Minähän ilahdun aina kun tapaan ihmisiä. Mutta sitten mieleeni tuli ajatus: kaikki sisarukset ovat kadonneet! Nyt taitaa olla minun vuoroni. Tarkastelin tulevaa emäntääni hetken verran - saattaahan tuo olla kehityskelpoinen, ajattelin.
Emäntäni otti minut sylinsä ja päätin nuolaista häntä. Aivan vain osittaakseni, että suostun tutustumaan. Seuraavasi puraisin pienillä naskalihampaillani. Emäntäni nauroi, sitten kiljui ja sanoi, ettei saa purra mamia. Siitä tiesin, että tässä on oma ihmiseni, palvelijani ja seuraneitini. Itse hän kuvittelee olevansa muka joku koiran emäntä, mutta kyllä minä tiedän, kuka tässä huushollissa pitää valtaa.
Sisälle tuli aivan uusi ihminen - Eero-Kaveri - taitaa olla jotain biologista sukua emännälleni. Kasvattajani keitti kahvia! Siinä he sitten istuivat kahvipöydässä ja söivät mantelikakkua. Puhelivat niitä näitä, varmaan juoruilivat. Kuulin, että menisimme Ouluun.
Loputa pääsimme lähtemään kohti Oulua. Minut laitetiin autoon taakse, tavaratilaan. Mutta minähän en ole mikään tavara! Etupenkiin on päästävä, maksoi mitä maksoi. Määrätietoisesti tungin itseni etupenkien välistä emäntäni syliin, ja siinä istuinkin koko loppumatkan reilut 300 kilometriä. Eero-Kaveri ajoi autoa ja minä ajattelin nuolla emäntäni silmälasit aivan uuteen uskoon, jotta hän ymärtäisi leimautua minuun.
Matkalla pysähdyimme kaksi kertaa. Ensimäinen pysäkki oli "Matin ja Liisan pysäkki" Lapilahdella. Normaalioloisa se olisi rauhallnen ja viihtyisä levähdyspaikka, mutta nyt siellä olikin jotkut ihmeen sprinteri- tai printtikisat. Se liittyy autoiluun ja maksaa osllstujalle 35 euroa. No enhän minä sellaisiin osallistu - suostuin kuitenkin juomaan vähän vettä minulle tarkoitetusta pullosta. Eero-Kaveri ja emäntäni päättivät pysähtyä seuraavan kerran Vieremällä Ahokylän matkabaarissa. Siellä kun on niin hyvät munkit. Minäpä en sanonut siihen mitään. Vieremällä he sitten rupesivat tuskailemaan ja hätäilemään, kun ei Ahokylää alkanut kuulua. Epäilivät jopa, että koko kylä baareineen olisi siiretty Kiinaan. Tietäähän se nyt susikoirakin, että Ahokylä on Pyhännällä! Ahokylässä sitten pysähdyttiin munkkikahveille.
Munkeista minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta sekä omaksi että emäntäni säikähdykseksi kaulastani löytyi turkin seasta kaksi punkkia. Punkkien poistaminen on ikävää, kesäpuuhista ikävintä, kertoi emomme meille pennuille, kun me kakki olimme vielä yhdessä Iisvedellä. Miteen ihmeessä ne paksupyllyiset ötökät olivat päässeet kaulalleni. Onneksi niitä ei alettu poistamaan automatkan aikana. Rauha autossa säilyi!
Otin nokoset, ja tuotapikaa olimmekin Oulussa. Tulimme suoraan tänne Parkkisenkankaalle, jossa vietän kesät emäntäni kanssa. Heti autosta ulos päästyäni kuulin aivan kamalan haukkumisen. Ajattelin mennä takaisin autoon, mutta emäntäni sanoi sen olenvan vain naapurin Vilperi, joka olisi valmiina sotaan jos sitä ei pidettäisi kytkettynä pihallaan.
Tulimme sisälle ja nenäni avulla löysin heti mieluisan makuuhuoneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti