Tänään pääsin käymään Valkeisjärvellä. Se on sellainen paikka, missä on kesämökki. Silloin kun mami oli lapsi, niin he olivat siellä kesäisin, etupäässä pappansa - äidinisän - kanssa. Silloin siellä saatettiin olla yötäkin, nykyisin pistäydytään vain päiväsaikaan.
Mami kertoi, että ennen papan rannassa oli pitkä ja komea laituri - möljä niin kuin pappa sanoi - jonka kaide ol maalattu punaiseksi. Punainen kaide näkyi hienosti vastarannalle asti.
Nyt siellä ei enää ole omaa laituria, joten mami päätti, että me kokeilemme naapurin laituria. Sitten mami käveli laituria pitkin, ja minä perässä. Minäpä päätin ohittaa mamin. Mutta en arvannut laituria ihan niin kapeaksi, ja putosin järveen. Yritin kiivetä takaisn laiturille, järvivesi ei ole mielestäni miellyttävää. Laituri oli kuitenkin liian korkea. Silti yritin kavuta takaisin laiturille. Mamin mielestä minun olisi pitänyt luovuttaa ja kahlata rantaan. En suostunut. Mami joutui käärimään housun lahkeensa ja tulemaan järveen, pyyläämään minua. Pääsin laiturille! Mami itse kahlasi rantaan; olisi muka voinut kaatua laiturille kiivetessän. Nyt meiltä on mamin kanssa ainakin osittain talviturkki heitetty ihan luonnon vedessä.
Onneksi minä en kuitenkaan pudonnut enon veneestä!
Eihän se olisi ollut mahdollistakaan :-).Niin enon vene on ollut tuossa rannalla ylösalaisin käännettynä jo varsin pitkän aikaa. Niin ainakin luulen, kun lasikuitu on saanut päälleen pehmoisen sammalpinnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti