Siinä ne menivät....

joulu, uusivuosi ja loppiainen. Ja mami sen kuin lukee joululahjakirjoja.

Kyllä mami ruokaa muistaa antaa, ja joka päivä käydään koirapuistossa. Menemme sinne viiden aikaan, koska silloin siellä on paljon kaverita.

Joulunahan me olimme Oulussa. Siellä tuotiin kuusi sisälle, ja siihen laitettiin punaisia palloja. Yritin maistaa niitä palloja, olisi niillä ollut kiva leikkiäkin. Mutta mami mokoma kielsi. Sapuskat kuitenkin olivat kunnolliset. Minäkin sain kinkkua, maksalaatikkoa ja porkkanalaatikkoa. Lanttulaatikkoa en huolinut! Lohi unohtui jääkaappiin. Mami totesi, että ensi jouluna pitää muistaa syödä lohikin.

Sitten saattiin lahjat. Eniten pidin isosta possusta, joka röhkii. Tuossahan minä sen possuni kanssa poseraan. Oli se vielä Oulusta lähtiessä ehjä, mutta nyt siinä ei ole enää yhtään täytettä eikä puhettakaan röhkivästä äänestä.

Uudenvuoden pommitus ihmetytti minua. Mutta en minä pelännyt! Mami yritti viedä minua makuuhuoneeseen ja laittoi verhot kiinni. En minä sinne jäänyt, eihän sinne näkynyt yhtään paukkuja.

Loppiaiseksi tulimmekinn jo Helsinkiin. Oulussa on kivaa, mutta täällä on vilkkaammat näkymät ikkunasta. Tuota raitiovaunupysäkin liikennettä on mukava tarkkailla. R-kioskilla käy joskus koiranulkoilutajia, ja silloin ne koirat odottavat tuossa kadulla. Ja sitten minä haukun niille!

Ystävänpäiväksi mami osti minuule kunnolla ison puruluun. Se on ainakin metrin mittainen somluu. Kävimme ihan yhdessä ostamassa sen Pasilan aseman eläintarvikeliikkeestä.

Elämäni ensimmäinen metsäretki

Perjantaina tulimme mamin kanssa Ouluun joulun viettoon - autolla - Eero-kaveri haki meidät Helsingistä. Olen kuulemma vielä pikkuisen liian pieni matkustamaan junalla noin pitkää matkaa.

Viikonloppu meni aivan vain lepäillessä. Kävimme toki mamin kanssa kävelyllä. Mami vei minut katsomaan Hintan kirkkoa, tosin vain ulkoapäin.

Täällä Oulussa on maa valkeana. Lumi tekee minut hirveän iloiseksi. Mamikin pitää lumesta, mutta tuntuu kuitenkin pelkäävän liukastumista jos minä alan aivan hirveästi hyppimään.

Pitää yrittää kulkea varovaisesti tuolla kävelyteillä. Se on vähän pitkästyttänyt minua.

Tänään koin jotain aivan ihanaa. Lähdimme Eero-Kaverin ja mamin kanssa autolla aivan uuteen suuntaan. Katselin hyvin tarkkaavaisena ikkunasta. Mutta en olisi ikinä osannut arvata minne pääsisin. Metsään!

Menimme käymään Mestäharjun tilalle. Kun pääsimme perille ja auto pysäytetiin, niin minulle ei laitettukaan hihnaa. Sain juosta aivan vapaasti, kuin koirapuistossa. Mutta tässä puistossa ei ollutkaan aitoja, ei tosin muita koiriakaan. Lähdimme kaikki kävelemään pitkin metsäautotietä. Joku oli ajanut siitä sellaisella traktorilla, jossa on ollut telat. Jäljet olivat melko mykyräiset, mutta sehän ei minua hidastanut. Lähdin juoksentelemaan metsään, pitkin ja poikin. Piti kuitenkin pitää huoli, että näköetäisyys mamiin säilyi, en halunnut , että mami eksyisi tällaisessa suuressa metsässä.

Siellä me kävelimme, tai minä siis juoksin ja loikin, sellaisen pienen lenkin. Näimme metsässä traktorinkin ja metstyömiehen. Aivan kiva metsätyömies, kehui minua komeaksi koiraksi. Eero-Kaveri jututti metsätyömiestä jonkun aikaa ja palasimme autolle.

Paluumatkalla päätin ottaa nokoset, eihän minun enää tarvinnut tarkkailla tietä, kun arvasin että olemme kotimatkalla.

Tässä ihailen metsämaisemia. Toivottavasti ensi viikolla tehdään uusi metsäretki.

Ihan ensimmäinen ensilumi

Toissayönä satoi lunta. Menimme mamin kanssa heti ulos. Mami epäili, että lumi saataisi sulaa aamuun mennessä. Ei sulanut, mutta tuuli oli puhaltanut kevyen pakkaslumen pois pihalta.

Tänään päivälllä alkoi melkoinen pyräkkä. Ja nyt lunta vaikka kuinka paljon.

Minä pidän lumesta. Olen aivan lumihullukoira! Toivottavasti tuuli ei taas puhalla pihaa aivan lumettomaksi.

Olen jo aika iso

Katsoppas miten kiipeilen sohvalla. Tulla ikkunalaudalla on se mamin käyttämä Novelle pullo. Jostain syystä mami halusi täyttää sen violetilla vesivärillä.

Puuvallilan koirapuistossa

Minä ja tietysti mamikin haluamme muistuttaa koirien emäntiä ja isäniä noista koira-aitauksen säännöistä. Tänään kun olimme Puuvallilassa koirapuistossa isojen puolella, niin yksi poikakoira hyökkyytti minua aikalailla. Ei se ollut minun syytäni, eikä mamin! Sen poikakoiran isäntä nimittääin heitteli palloa koiralleen. Kun minä nuorena ja innostuneena halusin mukaan leikkiin, niin tämä poikakoirapa kävi hampaillaan kiinni kaulaani. Säikähdin hirveästi! Ulvoin!

Me lähdimme mamin kanssa pienten puolelle. Siellä oli todella kivaa ja mukavia kavereita. Aluksi minua pelotti, kuitenkin unohdin melkein heti, että minua oli kohdeltu kaltoin. Eniten juoksin ja telmin Lennartin kanssa. Lennart on nelivuotias poika Virosta, mutta eipä hän taida sieltä paljoakaan muistaa, kun on tullut Suomeen jo kuuden viikon ikäisenä.

Lennartin isäntäkin paijasi minua lohdutukseksi kun olin joutunut kokemaan niin kovaa kohtelua

Tässä me leikimme Lennartin kanssa Puuvallilan koirapuistossa. Vauhti oli todella kova. Välillä Lennart innostui vähän liikaa. Onneksi Lennartin isäntä tuli vähän "toppuutelemaan" nuorta miestä.

Oli kiva ulkoilla kun aurinko paistoi! Mami on alkanutkin jo vähän ärtymään ainaisesta sateesta.

Omppulassa

Viikko sitten pääsimme poimimaan omenoita. Kävimme Pirkkolassa retkellä. Mamin ystävä Annikki, jota tosin pidän omana ystävänänikin, asuu siellä. Heidän puutarhaansa oli tullut ennätyssato.

Menimme sinne ystäviemme Elinan ja Ciànon kanssa. Elinan autolla. Minä niin ihailen ihmisiä, jotka osaavat ajaa autoa.

Siellä minä sain sitten juosta pihalla aivan hirveästi. Ensin mami tosin ei antanut minun olla vapaana, vaan yritti sitoa hihnani puutarhakeinuun. No eihän se onnistunut! Vedinpä keinun nurin. Ei se paljoakaan painanut, vaikka en milään "bullterrieri" olekaan.

Ensin ihmiset poimivat omenoita, maasta parhaat ja puista lisää. Omenoita oli kuulemma kolmea eri lajiketta. Vihreät vietiin kotona parvekkeelle, kun ne kypsyvät hitaammin. Niitä syödään sitten alkutalvesta. Punaiset syödään heti. Maistoin muutamia jo maahan tippuneita. Hyviä olivat! Kotona mami on antanut niitä minulle lisää, eikä niitä edes tarvitse kuoria, ne kun ovat taatusti luomuomenoita.

Minä tutkin vähän muutakin kasvillisuutta pihalla ja kaivoin kuoppaakin.

Sitten juotiin puutarhassa kahvit.

Tämä oli oikein mukava lauantaipäivä. Illalla olin aivan naatti, kun olin saanut niin paljon liikuntaa ja raitista ilmaa.

Piha näytti tältä, kun omenoita oli tippunut maahan. Ei niitä paljon voinut väistellä kävellessä!

Mutka matkassa

Tässä kuvassa poseeraan Mutkan kanssa!

Viime lauantaina kävimme Kivinokassa. Siellä oli Kivinokkalaisten kesäpäivät, juhlllaisuuksia ja puhujia, mm. Lauri Tarasti.

Kivinokassa on myös joka kesäinen ympäristötaidenäyttely. Nyt olen sitten käynyt ensimäisessä näyttelyssäni. Ympäristötaide on kivaa, koska se on luonnossa.

Kiinostavinta siellä Kivinokassa oli Mutka. Suurin koira mitä olen eläissäni nähnyt. Mamikin ihmetteli Mutkan kokoa, vaikka mami on tottunut aika isoihin koiriin. Mutka on jo kolme vuotta, niin ettei se kauheasti hallunut enään telmiä. Yritin minä kuitenkin saada Mutka-Poikaa leikkiin mukaan!