Aampäivällä mami sanoi, että lähdetään sillä 58:n bussilla Itikseen. No minähän odotin taas shoppailureissua. Mutta siellä Itä-keskuksessa me käveltiinkin sitten sen Itiksen - siis kauppakeskuksen - ohi. Yhdeltä vastaan tulevalta mieheltä mami kysyi tietä koirapuistoon. No se mieshän tiesi! Sanoi, että tuolla metsikössä, oikea paratiisi koirille.
| Hienolta tämä puisto näyttääkin. |
| Juoksenneltiin, käveltiin ympäriinsä ja nautittiin hienosta aurinkoisesta päivästä noin tunnin verran. Kummallista kun ei näin hienossa puistossa ollut muita "asiakkaita". |
Sen toisen Laran mentyä mami sanoi, että lähdetään nyt sinne Itiksen kauppakeskukseen. On meillä pari kauppa-asiaakin. Mennään kuitenkin ihan aluksi sinne Laineen kotileipomoon.
| Laineellehan me sitten mentiin. Eikä mami ottanutkaan sämpylää tällä kertaa. Kinuskikakku kuulemma näytti paremmalta. |
| Näinhän sille kävi! |
| Eihän siinä kauaa kuono tuhissut :-) |
| Mami korjautti minun hekselini Itiksen suutarilla. |
| Tuliime kotiin samalla 58:n bussilla. Metrossa oli samaan aikaan jokin häiriö, niin tämätavallisesti rauhallinen bussireitti muuttuikin ruuhkabussiksi. Hyvin me silti kotiin pääsimme. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti